Hei bloggajat ! Pakko on jollekkin avautua kun en ihmisille osaa puhua enkä saa suutani auki.
Olen tylsistynyt ja kyllästynyt elämääni, jos suoraan sanon… Vihaan tätä. Miks aamulla edes nousen sängystä ? Koska tiedän että aina on jotain, aina on toivoa, en voi luovuttaa.. Seurustelen, mies ystäväni on itseäni 10 vuotta vanhempi. Hän rakastaa alkoholia, siis enemmän kuin minua, tiesin tämän jo silloin kun rupesimme seurustelemaan mutta en ajatellut sen menevän näin pahaksi, joko hän on myöhään töissä tai sitten hän juo. Olemme nyt useaan otteeseen riidelleet sen takia, hän ei halua minun menevän mihinkään. Joten olen kotona orjana ja yöllä kuskina silloin kun hän soittaa humalapäissään minut hakemaan, ja sitten vien hänet kotiin ja aamulla suoraan töihin kun olen miehen kotiin jättänyt. Minulla on kuukaudessa ehkä yksi viikonloppu vapaana enkä juuri silloin näe miestäni muuten kuin krapulassa tai baarissa..
Olen pulassa, rakastan miesystävääni, mutta en voi elää näin. Kaikki muu houkuttaa minua.. Halua lopettaa tämän kauheuden mutta en uskalla tehdä asialle mitään, mies ei kunnioita eikä arvosta minua… Tai tältä minusta tuntuu. Onhan vikaa varmasti minussakin, mutta minulla ei oikeasti ole muuta elämää kuin työ ja miesystäväni… Olo on kuin tyhjällä säästöposulla, muuten ei saa mitään paitsi silloin kun toivoo possun pohjalla olevan pari kolikkoa kun muuta ei enää ole. Tyhjä olo, en edes tiedä mitä elämäni on ilman miestäni koska muuta minulla ei ole. Minulla ei ole ystäviä, ei ole niitä ketkä soittelee EDES kerran viikossa ja kysyy mitä kuuluu, ja itse kun soitan niin ketään ei kiinnosta nähdä minua. En voi elää näin mutta pelkään tulevaisuutta ilman sitä tuttua ja turvallista. Pitäisi olla rohkea ja ottaa askel eteenpäin, tuntemattomaan…
En halua satuttaa miesystävääni, rakastan häntä yli kaiken, niinkuin hänkin rakastaa minua. Saan Mikon (nimi muutettu) itkemään kun kerron miltä minusta tuntuu, hän itkee ja kertoo miten paljon rakastaa minua, miten Mikko on valmis muuttumaan ja tekemään asiat toisin.. Ja siitä sydämeni sulaa, ja ollaan taas samassa tilanteessa.. En osaa elää elämääni, olen riipuvainen ainoasta ihmisestä joka minulla on, noh ihmekös se ! Tuntuu vain että en ole mitään, vain se joka leikkaa salaattia töissä ja pitää huolen kaikista.. Miten saisin pidettyä huolen itsestäni….
Vaikka uskon, että rakastat miestäsi sinun pitäisi päästä tuosta suhteesta ulos ja aloittaa uusi elämä. Vaikka se kuulostaa hirmuisen pelottavalta, sinä et ole tuollaisen kohtelun arvoinen. Jos miehen käytös ei muutu, aloita uusi elämä puhtaalta pyödältä, vielä joskus kiität itseäsi. Alkoholismi on sairaus, jonka lopettamiseen tarvitaan oikeata tahdonvoimaa alkoholistilta ja sen lisäksi ulkoista apua.